Ajankohtaista

Lisävahvistuksia lähimarkkinoille kansainvälistymiseksi

lähimarkkinoille kansainvälistyminen

Keväällä 2018 yrityksemme kävi läpi kosmeettisen mutta kuitenkin suuren muutoksen, kun toiminnan laajenemisen myötä yrityksen nimi muuttui East Consultingista Export Makeriksi. Toimintamme lähti aikanaan liikkeelle vahvasta Venäjän-kaupan osaamisesta. Sittemmin osaamisemme on laajentunut jo lähes parillekymmenelle markkina-alueelle ja kovan työn tuloksena päämarkkina-alueiksemme ovat muodostuneet Venäjä ja IVY-maat, Pohjoismaat, Baltia, Euroopan kysytyimmät kv-markkinat, Lähi-itä sekä Kiina.

Itään, länteen, melkein minne vaan!

Viime vuosina suomalaisten pk-yritysten kiinnostus erityisesti lähimarkkinoille Pohjoismaihin on kasvanut, ja tähän huutoon olemmekin vastanneet vahvistamalla tiimiämme kansainvälistymisen asiantuntijoilla.

Kööpenhaminassa asuva Carl-Fredrik Albert on kauppatieteiden maisteri yhdestä Euroopan suurimmista kauppakorkeakouluista, Copenhagen Business Schoolista (CBS). Hänellä on useiden vuosien kokemus liiketoiminnan kehittämisestä Pohjoismaissa. ”Calle” on aiemmin työskennellyt yrittäjänä ja asiantuntijana niin norjalaisessa kuin suomalaisessa kaupallisessa edustustustossa. Tämä luontainen verkostoituja omaa kokemusta myös sidosryhmien johtamisesta niin liiketoiminnallisilla, poliittisilla kuin diplomaattisillakin areenoilla. Kokemusten myötä Callelle on karttunut laaja osaaminen useilta eri toimialoilta, mutta erityisesti cleantech- ja meriteollisuuden aloilta. Hänen vahvuuksiaan ovat myynti ja kansainvälistyminen, liiketoiminnan analysointi ja strateginen kehittäminen, liikkeenjohdon konsultointi ja projektinhallinta. Calle vastaa Export Makerin Tanskaan ja Norjaan suuntautuvista projekteista.

Erik Månsson vastaa Export Makerilla Ruotsin projekteista. Hän on syntynyt ja elänyt Etelä-Ruotsissa, mutta työskennellyt niin Italiassa kuin Itävallassa ennen paluutaan Lundin yliopistoon viimeistelemään BBA-tutkintoaan. Erik on työskennellyt muun muassa Ruotsin valtion aluekehittämisorganisaatiossa asiantuntijana auttaen eri kokoisia yrityksiä taloudellisen ja alueellisen kasvun parissa opintojensa aikana. Callen ja Erikin tuoman osaamisen myötä pystymme palvelemaan kasvuhaluisia yrityksiä entistä paremmin lähimarkkina-alueilla, ja herrat ovatkin osoittaneet osaamisensa jo muutaman eri projektin parissa, joista kerromme lisää myöhemmin.

Edellä mainittujen uudistusten lisäksi Ilkka Lehto hyppää lahden yli vahvemmin mukaan kelkkaan, kun Baltian markkinoiden asiantuntija jalkautuu Helsinkiin tarjoamaan lisäarvoa pääkaupunkiseudun yrityksille. Ilkalla on MBA-tutkinto Tallinnan yliopistosta pääaineinaan tuotantotalous, tuotannon kehittäminen ja laskentatoimi. Hänellä on yli 13 vuoden yrittäjäkokemus Baltiassa, Puolassa ja Venäjällä johdon suorahaussa, henkilöstövuokrauksessa sekä -välityksessä. Ilkan erityisosaamisalueita ovat kansainvälinen liiketoiminta ja liiketoimintakulttuurit, yritysstrategia, henkilöstöjohtaminen ja HR-toimet sekä henkilöiden suorahaut. Mukanaan hän tuo erittäin laajan kontakti- ja henkilöstöverkoston Baltiaan, Puolaan ja Pohjoismaihin.

Haluatko laajentaa liiketoimintaa kansainvälisille markkinoille, esimerkiksi Ruotsiin, Norjaan tai vaikka Venäjälle? Vai mietittekö kenties sitä, mikä markkina sopii parhaiten yrityksellesi? Ota yhteyttä, ja etsitään paras vaihtoehto yrityksellesi yhdessä.

Jätä yhteydenottopyyntö

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Petri Sagulin

Kommentoi 0

Jätä kommentti